Tervehdys kaikille ViGS:n jäsenille.
Ruska on komeimmillaan ja talvi tekee vahvasti tuloaan. Vielä kuitenkin pääsee pelaamaan raikkaassa syysilmassa tai sitten suunnittelemaan mahdollista talven golflomaa takkatulen ääressä.
Tässä katsauksessa halusin tuoda teille esille omia ajatuksiani siitä, miten kausi 2018 meni ViGS:n osalta ja miten voimme mahdollisesti parantaa ensi kautta varten. Samalla perkaan läpi Pelaaja Ensin palautetta kaudelta jäsenistön osalta.
Itselleni kauden kohokohtina jäivät mieleen Challenge Tour ja sen yhteydessä pidetty seuran tapahtuma. Toinen huippukohta oli ehdottomasti Classicin avaaminen, juhlakilpailu sekä 30v golfjuhla. Myös Mestaruuskilpailuissa oli mahtava tunnelma sekä onnistunut kisa kokonaisuudessaan. Itse koin, että kaikissa näissä tapahtumissa oli juuri sitä peräänkuulutettua Me-henkeä ja tunnelmaa. Yhteisöllisyyttä halutaan lisää myös Pelaaja Ensin palautteen perusteella. ViGS:n osalta tämä on hyvin haasteellinen osa-alue. Seurassamme on lähes 1600 jäsentä joista noin puolet on etäjäseniä / henkilöitä jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Myös Classicin ja Cooken eri klubit ja osakekannat muodostavat haasteen yhteisöllisyyden rakentamiselle. Yhdistyksenä meillä on hieman kädet sidottu tämän asian suhteen. Emme voi rakentaa yhtä klubia tai yhdistää osakeyhtiöitä. Pyrimme aktiivisesti kehittämään tätä osa-aluetta yhdessä Vierumäki Golfin kanssa myös tulevaisuudessa. Saa nähdä tuoko mahdollisesti pääomistajan vaihdos Vierumäellä muutosta tähän, sen aika näyttää. Mitä sitten seurana voimme tehdä? Voimme seurana järjesteää mielenkiintoisia tapahtumia ja kilpailuita jäsenistöllemme. Näitä voi olla esimerkiksi CT-tapahtuma, Mestaruuskisojen kehittäminen kisasta enemmän tapahtumaksi, Kauden avajaiset koko perheelle, toimikuntien omat tapahtumat sekä toimikuntien väliset tapahtumat jne. Tämä on varmasti asia jota tulemme hallituksena käsittelemään paljon 2019 kautta varten. Nyt tapahtumista saatu palaute oli varsin positiivista ja sen perusteella on hyvä lähteä miettimään ensi kesää. Voisimmeko yhdessä CT kisan aikana viettää teltalla grillitapahtumaa sekä seurata kisaa päivisin yhdessä. Voisimmeko esimerkiksi Mestiksien LA illan aikana olla yhdessä Paviljongilla, syödä hyvin ja kuunnella esimerkiksi live musiikkia. Pitäisikö meillä on kauden päättäjäiset ja miten saamme rakennettua vielä paremman Kauden avajaistapahtuman. Summa summarum: otamme varmasti isoksi agendaksi Me-hengen parantamisen ensi kautta ja tulevaisuutta varten.
Toinen palautteen perusteella esille noussut asia on viestintä / tiedottaminen. Itseäni hieman harmittaa, että tämä koetaan vieläkin puutteelliseksi. Olemme kahden vuoden aikana laatineet seuralle omat nettisivut, aktivoineet Some-viestintää Facebookissa, Instagramissa sekä Twitterissä ja kehittäneet sekä aktivoineet merkittävästi Ry+Oy sähköpostiviestejä. Silti tästä asiasta tulee jatkuvasti negatiivista palautetta. Mielestäni paperiset ilmoitustaulut eivät ole enää 2020-luvun viestintää (ne ovat aina päivittämättä, tieto on vanhetunutta jne.) Myös tiedon ”tyrkyttäminen” menettää merkityksen (esimerkiksi liian usein lähetettävät sähköpostit). Oma näkemykseni on, että meidän tulisi aktivoida jäsenistöä hakemaan tietoa sekä säännöllisesti seuraamaan esimerkiksi sosiaalista mediaa sekä seuran nettivisuja. Näillä tietokanavilla tiedon puolestaan pitää olla ajantasaista sekä helposti saatavilla sekä löydettävissä. Tämä vaatii paljon aikaa ja resursseja. Meidän hallituksena tuleekin miettiä kuinka paljon olemme rajallisesta budjetista valmiita panostamaan viestinnän parantamiseen. Viestintä kun yleensä ”tuppaa olemaan” asia joka ei ikinä ole riittävän hyvällä mallilla kaikkien jäsenien mielestä. Olen myös kiinnittänyt huomiota, että hyvin paljon palautteesta koskee asioita joista on tiedotettu esimerkiksi sähköpostein. Eli lukevatko ihmiset viestejä riittävästi ja riittävällä tarkkuudella? Kuten Me-hengen suhteen, jatketaan tämän osa-alueen kehittämistä myös tulevaisuudessa ja yritetään saada parannusta aikaan myös tällä saralla.
Olen kahden vuoden ajan tuonut esille erilaisissa kirjoituksissa Vierumäen golfin erityispiirteitä. Tällä tarkoitan Ry ja 2 x Oy ”symbioosia”. ViGS on yhdistys, jonka kotikenttinä toimii Classic ja Cooke. Me emme vastaa golfkenttien hoidosta, caddie master palveluista, kioskien aukioloajoista jne. ViGS tehtävänä on sääntöjen mukaan on edistää golfin harrastamista ja järjestää kilpailu- ja harrastustoimintaa. Teemme tiivistä yhteistyötä Vierumäki Golfin kanssa niin, että golfin harrastaminen Vierumäellä olisi helppoa sekä hienoa. Palautteen perusteella tämän ”symbioosin” ymmärtäminen ei aina ole kristallin kirkasta ja se on varsin ymmärrettävää. Golfilla Vierumäellä on varsin erityiset piirteet verrattuna esimerkiksi muihin lähialueen kenttiin ja seuroihin. Esimerkiksi jäseneduista sovimme yhteistyössä Vierumäen kanssa, niitä emme voi yksipuoleisesti päättää. Mitä jäsenetuihin tulee, ovat ne mielestäni hintaan nähden yhden Suomen parhaimmista. 67€ hinnalla saa 6x 15€ kierrosta, GoGolf jäsenyyden, ilmaisia kisoja yms. Silti jäsenetuja halutaan palautteen perusteella lisää. Tämä tietysti on mahdollista, mutta se tarkottaisi välttämättä jäsenmaksun merkittävää korottamista. Seuran jäsenyys ei myöskään saa olla ”tapa pelata” kautta edullisesti. Muuten astuisimme osakkeenomistajien jaloille ja sitä emme voi tehdä yhdistyksenä. Kentän rahoittaa osakkeenomistajat ja heillä on päätäntävalta asioissa. Tulee myös tarkastella jäsenistömme määrää osakkeenomistajina joka on hyvin marginaalinen osuus. Jäsenistöstä noin 20% on osake Classicille ja alle 10% osake Cookelle. Seuran osakkeiden ja hyvän yhteistyön Oy:n kanssa pystymme tarjoamaan edullisia 15€ kierroksia kentille, niitä ei kuitenkaan voi olla rajattomasti –> astuisimme osakkeenomistajien jaloille sekä emme pystyisi tarjoamaan kierroksia kaikille jäsenille, jos aktiivit varaisivat kaikki vapaana olevat ajat. Sen takia asiassa joudutaan tekemään kompromissejä.
Pidin lyhyen puheen 30v golfjuhlassa. Halusin tuoda esille aktiivijäsenten merkityksen seurallemme. Ilman aktiiveja meillä ei olisi seuratoimintaa. Suuri kiitos kuuluu siis kaikille heille, jotka jaksavat ilman korvausta tehdä asioita jäsenistömme eteen. Myöskään Me-henkeä ei synny, mikäli tapahtumissa ei käy ihmisiä. Seurana voimme tarjota pohjan, mutta aktiivisuus tulee syntyä jokaisesta henkilöstä itsestään. Luomalla positiivisen kierteen, eli hiljalleen saamalla yhä enemmän ihmisiä mukaan toimintaan, kasvaa myös aktiivisuus ja sitä kautta Me-henki. Nyt kun Classic on kunnossa (ja on muuten huippukenttä!!) ja toivottavasti myös molemmat kentät kunnossa tulevina kausina niin uskon, että positiivisuus kasvaa hetki hetkeltä ja saamme kehitettyä myös seurastamme entistä paremman. Toivon myös, että ensi kaudella näemme enemmän uusia kasvoja mukana toiminnassa.
Tämä on meidän seura, tehdään siitä meille kaikille paras mahdollinen yhdessä.
Hyvää syksyä ja talvea kaikille toivottaen, seuran puheenjohtaja Juuso Ilkka.
PS. Muistattehan osallistua seuran syyskokoukseen 16.11.2018 kello 18.00 Vierumäki Resort Hotellilla.