Veikan kuulumisia maailmalta…
Hyvää alkanutta uutta vuotta ViGS-jäsenet!
Olen viettänyt kuluneen syksyn Yhdysvalloissa Virginia Commonwealth University -nimisessä yliopistossa. Yliopistoni sijoittuu Virginian osavaltioon ja on osa NCAA D1 -divisioonaa, joka on Yhdysvaltojen suurin ja kovin. Koulun ja urheilun tasapainoittaminen on erittäin vaativaa, mutta syksy on siitä huolimatta ollut palkitseva. Sekä urheilu että akateeminen puoli sujuivat mallikkaasti.
Yliopistosarjojen golf eroaa tyypillisistä golfkilpailuista merkittävästi. Yliopistot kilpailevat keskenään toisiaan vastaan ja pääpaino on joukkueen menestyksessä. Kisoissa on kuitenkin myös henkilökohtainen sarja. Joukkueeni on erittäin kansainvälinen ja koostuu kymmenestä pelaajasta. Pelaajia on Virosta, Ranskasta, Hong Kongista, Chilestä ja Yhdysvalloista. Kilpailu joukkueen sisällä on erittäin kovaa, sillä jokaiseen kilpailuun valitaan vain viisi parasta pelaajaa joukkueen sisäisten karsintojen perusteella. Onnistuin karsinnoissa hyvin ja minut valittiin pelaamaan syksyn aikana kaikki neljä kilpailua, joissa pääsin testaamaan itseäni maailman parhaita amatöörejä vastaan. Tulosten valossa syyskausi sujui hyvin ja oli nousujohteinen, sillä paransimme sijoitustamme viikosta toiseen. Olimme ensimmäisessä kilpailussa neljänsiä, toisessa sekä kolmanessa kilpailussa kolmansia ja puolestaan viimeisessä kilpailussa sijoitumme toiseksi. Tällä hetkellä koulumme on NCAA D1 -golfrankingissä maan 57. noin 350:n joukkueen joukosta. Omakin pelini sujui mainiosti ja olin yksi joukkueen johtavista pelaajista. Käteen jäi yksi top 20 ja kaksi top 10 -sijoitusta. Minut palkittiin myös konferenssin parhaana tulokaspelaajana.
Golfin lisäksi myös akateemisella puolella tuli syksyn aikana menestystä. Olen yliopiston School of Business -linjalla, mikä vastaa suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä kauppatieteitä. Ensimmäisen syksyn opinnot olivat melko geneerisiä ja fokus oli kielitaidon vahvistamisessa. Syyslukukauden lukujärjestelmä koostui viidestä kurssista. Kurssit sujuivat hyvin, ja kaikista tulikin paras mahdollinen arvosana: A. Koulumenestyksen johdosta tuli myös tunnustusta yliopistolta, sillä sain Student-Athlete of The Month -palkinnon. Palkinto jaetaan yliopiston urheilijalle, joka on osoittanut menestystä niin akateemisella kuin urheilullisella puolella.
Kaiken kaikkiaan syksy sujui loistavasti ja odotan jo innolla kevätlukukauden alkua sekä paluuta kilpailemisen pariin. Yliopistogolf Yhdysvalloissa tarjoaa mahdollisuudet laadukkaalle harjoittelulle ympäri vuoden sekä kisaamisen maailman parhaita amatöörejä vastaan viikosta toiseen. Koen, että tämä on tärkeä vaihe urallani ja valmistaa minua monipuolisesti ammattilaisuuteen. Haluan lopuksi vielä kiittää ViGS:iä tuesta vuosien varrella. Tuki on korvaamatonta ja on ollut osana mahdollistamassa polkuani Yhdysvaltoihin. Tsemppiä talvikauden treeneihin!
-ViGS:n edustuspelaaja, Veikka Viskari