Korona tiedote 4.5.2020
Hallitus kertoi rajoitusten lieventämisestä 4.5 klo 19.00. Tässä hallituksen päätöksen vaikutukset ViGS ry:n toukokuun toimintaan.
ViGS ry:n toimintaan vaikuttavat linjaukset toukokuun osalta:
- Toukokuussa on edelleen voimassa 10 hengen kokoontumisrajoitus.
- Golfin pelaaminen toteutetaan voimassa olevan ohjeistuksen sekä rajoituksien mukaisesti
Tämän johdosta ViGS ry:n toiminta jatkuu toukokuussa seuraavasti / muut päätökset toiminnan osalta:
- Naistoimikunnan osalta toukokuun tapahtumat, kuten esimerkiksi kauden avajaistilaisuus perutaan. Kesäkuussa (5.6) pyritään pitämään naisten peli-ilta. (Naiskapteenin tiedote löytyy naistoiminnan etusivulta).
- Miestoimikunnan pelimatka Aulangolle pyritään siirtämään 29.8 toteutettavaksi.
- Seuran Viron pelimatka syksyltä saatetaan siirtää toteutettavaksi Suomessa. Päätöksiä matkan suhteen tehdään kesäkuun aikana.
- Seuran vuosikokous siirretään kesäkuulle. Samalle ajankohdalle pyritään järjestämään väliin jäänyt WHS-koulutustilaisuus.
- Juniorivalmennus jatkuu toukokuussa kilparyhmän osalta yksilövalmennuksena. Harrasteryhmän valmennus alkaa kesäkuussa koulujen päätyttyä.
- Viikkokilpailut aloitetaan 6.6 lauantaina
- Toukokuun ajan seuran toiminta on vielä pääosin seis. Toiminta pyritään aloittamaan toimintasuunnitelman mukaan heti kesäkuun alusta alkaen.
Muuta huomioitavaa:
- Seuran 25€ pelioikeudet pyritään ottamaan heti käyttöön, kun caddie masterit aloittavat työskentelyn lomautuksien jälkeen. Asiasta tiedotetaan erikseen seuran nettisivuilla.
- Jäsenmaksuja on edelleen huomattava määrä maksamatta. Karhukirjeet on lähetetty sähköpostitse Voissi palvelun kautta niille, joiden maksut puuttuvat kaudelta 2020.
- Toivomme, että jäsenet seuraavat aktiivisesti Vierumäki golfin tiedottamista (www.vierumaki.fi/golf) pelaamiseen liittyen.
- Muistutuksena: ViGS ry EI vastaa kentistä, pelaamisesta, caddie master toiminnoista, taukokioskeista, tasoituksista yms. Niistä vastaa Vierumäki golf oy:t. Näihin liittyvät kysymykset pyydetään lähettämään caddie mastereille.
- Caddie masterit ovat hyvin rajoitetusti töissä ja pyrkivät käymään läpi lähinnä tulleita sähköposteja (mm. seuraan liittymiset, pelioikeusasiat, laskutukset jne). Caddie mastereiden palvelutiskit aukeavat mahdollisesti vasta kesäkuun alusta. Tämä johtuu koronan aiheuttamista lomautuksista, ei VCC konkurssista.
ViGS ry hallitus jatkaa koronatilanteen, hallituksen sekä golfliiton rajoituksien/ohjeistuksen seuraamista ja mukauttaa toimintaa niiden mukaisesti. Toivottavasti kesäkuun alusta alkaen toiminta normalisoituu mahdollisimman paljon.
Voimia koronan keskelle,
ViGS ry hallitus.