Arvoisat Vierumäen Golfseuran jäsenet

Kausi 2017 oli itselleni ensimmäinen seuran puheenjohtajana. Haluan kiittää hallitusta ja seuran jäseniä hyvästä yhteistyöstä. Meillä on luja perusta, josta on hyvä ponnistaa kohti tulevaa.

Jäsenmäärän kasvu kertoo siitä, että Vierumäen monipuolisilla puitteilla ja hyvillä jäseneduilla on kysyntää. Hyvässä kunnossa oleva talous antaa meille liikkumavaraa uusienkin asioiden kokeilemiseen.

Uutta saatiin aikaan myös kevään vuosikokouksessa, jossa hyväksyttiin seuralle uudet säännöt ja saatettiin juniorien ikäraja yhteneväiseksi Suomen Golfliiton omaksuman käytännön kanssa.

Haluan haastaa kaikki jäsenemme antamaan oman panoksensa seuraa kannattelevan me-hengen syntymiseen. Uskon hallituksen ponnistelujen viestinnän tehostamiseksi auttavan osaltaan asiaa. Pyrimme saamaan pelaajien kaipaaman tiedon entistä paremmin saataville ja käyttämään sosiaalista mediaa – facebookia, twitteriä ja instagramia – monipuolisesti hyväksi uudistuvien kotisivujen rinnalla.

Golf on jo jonkin aikaa elänyt murroksessa. Vierumäelläkin kysymme nyt itseltämme, millainen on tämän päivän ja huomisen moderni golfseura. Onko seuran tehtävänä ainoastaan luoda harrastamisen edellytykset vai olla jotain enemmän?

Hallitus jatkaa ensi vuonna työtä seuran omaan identiteettiin pohjautuvan ja selkeitä askelmerkkejä sisältävän strategian hiomiseksi. Luonnollista on, että sen lähtökohtana ovat pelaajilta tulevat toiveet.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun golfista tuli elimellinen osa Vierumäkeä Classic-kentän valmistumisen myötä. Juhlistamme merkkipaalua elokuun alussa julkaistavalla Kalle Virtapohjan ja Riina Haran työstämällä historiikilla.

Juhlaa vietetään myös Challenge Tour -kilpailun yhteydessä seuran jäsenille järjestettävien tempausten ja syyskuussa pidettävän iltajuhlan merkeissä. Näistäkin kerromme tarkemmin keväästä lähtien muun muassa sosiaalisen median kanavilla.

Harrastajia yhteen kokoavat kilpailut säilyttävät edelleen asemansa seuratoiminnan ytimessä. Perinteisten tapahtumien rinnalle tuodaan myös uusia kilpailumuotoja, joissa on otettu huomioon aiemmista kokeiluista saadut palautteet. Syyskuisen gaalan yhteydessä järjestettävästä juhlakilpailusta odotamme yhtä tulevan kauden kohokohdista.

 

Golfterveisin,

Juuso Ilkka

puheenjohtaja, ViGS

 

 

Alla linkki Challenge Tour -juttuun, josta selviää vielä enemmän taustoja.

http://vierumaki.fi/challenge-tour/positiivisuutta-paikallisvaeriae-tuomassa

.